Arvostelu: Ghostbusters (2016)

IMDB

Paul Feigin Haamujengi-remake ehti jo ennen ilmestymistään tempautua suorastaan raamatulliset mittasuhteet saaneen paskamyrskyn ytimeen. Elokuvan ensimmäisestä trailerista tuli vihatuin video YouTuben historiassa, ja mitä enemmän elokuvasta paljastui, sitä enemmän Internetissä innostuttiin siitä meuhkaamaan.

Remaken huomiota herättävin muutos alkuperäiseen on tietenkin alkuperäisen mieskoomikkosupergroupin muuttaminen naiskoomikkosupergroupiksi, mikä onkin saanut monet elokuvan puolustajat pitämään sen haukkujia misogynistisinä kusipäinä. Itse en hetkeäkään epäile etteikö tuohon ikävään väitteeseen olisi myös istutettu totuuden siemen, Internetissä kytevä naisviha kun tuskin on kaiken maailman geimergeittien jälkeen kenellekään kovin suuri uutinen. Luulisin kuitenkin että ongelman tärkein ydin on paljon yleisemmin fanikulttuurissa, joka antaa alkuperäisen elokuvan faneille mystisen oikeuden kuvitella jotenkin ANSAINNEENSA rakastamansa teoksen. Ja nyt kun tuota heidän käytännössä omistamaansa elokuvaa ollaan muuttamassa (vaikka eihän mitään tietenkään edes olla muutettu mihinkään kun kyseessä kuitenkin on aivan uusi ja erillinen elokuva), on aika tarttua aseisiin ja puolustautua. Enkä tokikaan voi syyttää ketään alkuperäisen puolustamisesta, fanipoikahan minäkin olen! Minusta Haamujengi on yksi tunnetun universumimme parhaita komedioita ja jos joku erehtyy kuulteni sitä haukkumaan, niin pian alkaa läski tummua! Päätin kuitenkin (ainakin yrittää) arvottaa tämän remaken itsenäisenä teoksena enkä niinkään "Ghostbusters-elokuvana", ihan vaikka jo vain sen takia että oma hyvä tuuleni säilyy ja voin illalla taas katsoa rakastamani mestariteoksen ilman että kukaan on PILANNUT KOKO LAPSUUTENI WÄÄÄÄÄÄH.

Mutta oli miten oli, Ghostbusters on nyt vihdoin ilmestynyt ja ainoa jäljellä oleva kysymys on: onko se kaiken tämän melskaamisen arvoinen? Ihan vaan elokuvana - ei todellakaan.

No kelles soitellaan?!

Juoni on käytännössä täysin sama kuin alkuperäisessä. Joukko tieteentekijöitä lyöttäytyy yhteen paljastaakseen maailman jota silmät ei nää, eikä ihmismieli pysty kunnolla käsittämään. Sankareiden tutkimuksen edetessä paljastuu vähitellen että jotain todella SUURTA on tapahtumassa, eikä ollenkaan hyvällä tavalla. Sitten pelastetaan maailma, the end. Tarina on ihan hyvä, eihän sen yksinkertaisuus häirinnyt alkuperäisessäkään, ja tapahtumat liikkeelle laittavat motivaatiotkin vallan järkeenkäypiä. Harmi vain että kaikki muu elokuvassa onkin melkoista alamäkeä.

Ghostbustersin ehkä suurin ongelma, komedia kun on, on sen huumorin auttamaton paskuus. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt elokuvassa yhtä väkisin väännettyjä vitsejä. Ja tarkoitan todella kirjaimellisesti vitsejä, sillä mitään tapahtumista, hahmojen välisestä dynamiikasta tai muusta humpuukista kumpuavaa huumoria on aivan turha odottaa. Ja totta kai kaikki muu elokuvassa on alistettu näille hersyville huulille, eikä mikään oikeastaan liity mihinkään. Esimerkiksi siitä että yhden hahmon koiran nimi lausutaan "my cat" (HAHAHAHAHAHAHA!!!) tehdään helvetin iso numero tasan yhdessä kohtauksessa, jonka jälkeen koko koiraa ei edes nähdä missään vaiheessa. Muutenkaan jatkumoa tarinasta ei liiemmin löydy, kunhan siirrytään sekoilukohtauksesta toiseen. Hahmot yksinkertaisesti laukovat hullunhauskoja vitsejä toisilleen muutaman minuutin, sitten ehkä ammutaan protoneja vähän aikaa, ja taas kerrotaan lisää vitsejä. Aina kun kohtaukseen meinaa lipsahtaa liikaa elokuvallisia ansioita (vaikkapa hahmojen välistä jännitettä), ne muistetaan nopeasti poistaa esimerkiksi strategisesti ajoitetulla pieruäänellä. Ghostbustersin katsominen on kuin baari-ilta minun kanssani: muut yrittävät keskustella vakavasti ja aina kun juttu on lähdössä oikeasti käyntiin minä alan huutamaan päälle asiaan liittymättömiä törkeyksiä.

Päähenkilöistä sentään yksi on oikeasti hyvä. Kristen Wiigin näyttelemä Erin on elokuvan alussa kummitushommat taakseen jättänyt arvostettu fyysikko, joka ajautuu puoliksi tahtomattaan takaisin tutkimaan paranormaaleja ilmiöitä. Tarkkasilmäinen katsoja saattaa jopa havaita Erinissä tapahtuvan jonkinlaista kehittymistä. Muut päähenkilöt ovatkin sitten lähinnä ylivedettyjä stereotyyppejä. Erityis-vitunärsyttävyys-maininta menee Kate McKinnonin esittämälle Holtzmannille, joka on niin tuskaisen geneerinen TOSI HULLU MUTTA NERO -arkkityyppi että pelkkä hahmon läsnäolo pilaa käytännössä minkä tahansa elokuvan kohtauksen. Thorin esittämä sihteeri Kevin taas on teorian tasolla hauska roolit kääntävä ääliöhahmo, mutta Kevinin tyhmyys on niin alleviivaavan överiä ettei hahmo onnistu juuri herättämään muita kuin vihamielisiä ajatuksia.

Kevyesti leffan paras cameo.

Paskuudestaan huolimatta Ghostbustersissa on toki muutamia hyviäkin oivalluksia ja efektitkin ovat ihan hienoja (tosin aika sieluttomia (heh!)). Minua ihan totta harmittaa olla näin negatiivinen, koska elokuvan taustalla olevat ajatukset ovat niin hyviä ja kyllähän elokuvan herättämä ennakkoinho jo kertoo että varmasti oikeita muurahaispesiä ollaan sörkkimässä. Ghostbustersin vahvasta feministisestä pohjavireestä olisi vain voinut saada aikaiseksi myös oikeasti loistavan ja jopa ajatuksia herättävän elokuvan, mutta käsikirjoittajat ovat päättäneet mennä joka ikisessä kohdassa siitä missä aita on peräaukon korkeudella.

Tavallaan Ghostbusters kai onkin täydellinen 2010-luvun versio rakastetusta klassikosta. Se poistaa alkuperäisteoksen seksismin, mutta onnistuu samalla aliarvioimaan katsojaansa aivan ennennäkemättömällä kiihkeydellä. Pohjimmiltani olen tyytyväinen että Ghostbusters tehtiin, mutta tällaisenaan elokuva on vain yksi askel oikealla tiellä. Ja sille askelmalle on harmi kyllä naapurin koira (jonka nimi on "Kissa Kissanen" HEH HEH HEH HEH!) vääntänyt oikein mehevän tortun.

Kaksi Slimerin vaimoa(?) viidestä.